|
Kempele/Tornio -80 ja -90 -luku
Henri ja Mika tutustuivat Kempeleen ala-asteella. Pian olikin ajauduttu yhteisten harrastusten pariin, aluksi rullalautailu ja myöhemmin lumilautailu. Aikaa kului ja musiikki kiinnosti molempia, mutta yhteisiin ensimmäsiin soittosessioihin kului vielä aikaa... Lukiossa viimein musiikkiluokkaan sulkeuduttiin ensimmäisten hapuilevien "treenien" merkeissä. Itse asiassa treenikämppänä toimi musiikkiluokan soitinvarasto. Ohuen liukuoven takana oli samaan aikaan aerobicktunti kun pojat treenailivat biisien introja. Koskaan ei kuitenkaan kukaan tullut valittamaan meidän yrityksistä soitttaa Bad Religionin American Jesusta tai Therapyn Screamageria. Myös Ministryn Thievesiä yritettiin soittaa. Bändin nimi oli Twin Peaks henkisesti Laura's Funeral. Laulukamoja ei ollut ja niinpä mikki kytkettiin Mikan 15 wattiseen Peavey Rage transistorikitaravahvistimeen. Saundi oli varmasti hurmaava! Monesti treenit olivat melko lyhyet ja siirryttiinkin katsomaan Lista-ohjelmaa musiikkiluokan telkkarista. Siemen oli kuitenkin kylvetty. Tämän jälkeen Mikan ja Henrin seuraava yhteinen soittosessio olikin nykyisen Vanhan Koulun treenit. Samaan aikaan Torniossa Kimmo aloitteli kokeilujaan musiikin parissa koskettimia soittaen. Kaikilla kuitenkin tämä aloitusvaihe loppui melko lyhyeen ja soittelut jäivät kotoisiin rämpyttelyihin. Oulu 2000-luku 2000-luvun alussa Mika ajautui työporukan kanssa soittamaan ja tällöin kuvaan tulivat ensimmäiset omat biisit. Olihan mielekkäämpää soittaa omia biisejä kuin harjoitella muiden tekemiä. Bändin nimi oli ehkä hieman Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus vaikutteinen Kaulakiikku. Tällä bändillä tehtiin myös pari keikkaa. Vuosikymmenen puolivälissä Mika soitteli The Cue -nimisessä bändissä jossa muut soittajat olivat nykyään Lost Captainsissa vaikuttavia soittajia. Omia biiseja tehtiin kovasti. -00 -luvun loppupuolella Mika ja Kimmo olivat yhteisten tuttujen kanssa ajautuneet samalle treenikämpälle soittamaan rokkia. Kokoonpano oli tuolloin hyvin vaihteleva ja soittimiakin vaihdeltiin sulassa sovussa, pääasia oli, että sai soittaa. Omia biisejä oli muutamia ja lisänä covereita. Jossain vaiheessa sitten Mika ja Kimmo rupesivat puhumaan, että oma bändi pitäisi laittaa pystyyn. Mukaan tuli Lost Captainsissa vaikuttava Teemu, jonka kanssa Mika oli soitellut 2000-luvun alusta. Teemu soitti kitaraa, Mika bassoa ja Kimmo rumpuja. Biiseinä oli joitakin omia, sekä punkklassikoita. Talvella 2008-2009 Henri päätyi takaisin Ouluun Tornion, Helsingin ja Rovaniemen kierrokseltaan ja kyseli, että olisiko bändissä tarvetta soittajalle ja laulajalle. Olihan sitä ja Teemu jättäytyikin kokonaan Lost Captainsin pariin. Kokoonpanoksi vakiintui Kimmo rummuissa, Mika kitarassa ja laulussa ja Henri bassossa ja laulussa. Syntyi Vanha Koulu. Mika ja Henri rupesivat tekemään omia biisejä ja laulukieleksi vakiintui suomi. Biisejä tehtiin yksin kotona ja yhdessä treeniksellä tai jomman kumman kotona. Sanoituksia syntyi usein polkupyörälenkeillä. Koko bändin treenit olivat säännollisesti kerran viikossa ja biisit rupesivat kulkemaan. Todettiin, että pitäähän näin hyvät biisit saada äänitettyä. Mikaa oli jo pitemmän aikaa kiinnostanut äänittäminen ja olipa hän muutamia kavereiden bändien treenejä käynyt kasettineliraiturilla äänittämässäkin. No, ei muuta kuin mikkejä ja raituria lainaamaan ja äänitykset käyntiin. Talvella 2009-2010 syntyikin ensimmäinen äänite, neljän biisin Viimeiset Sanat. Kaveripiiristä tuli kannustavaa palautetta, muualla ep huomioitiin lähinnä desibeli.netissä missä sitä kovasti kehuttiinkin ja haastattelukin tehtiin. Ensimmäisen ep:n jälkeen alkoi uusien biisien kirjoittelu. Niitä saatiinkiin huomattava määrä aikaseksi ja kesällä todettiin, että syksyllä äänitetään seuraava demo. Demolle valittiin biiseistä kaksi parasta ja niitä treenattiin ja sovitettiin kovasti. Nyt äänityksiä varten oli hommattu uusi raituri ja mikkejä. Saundit paranivatkin huomattavasti ja myos soitto oli tiukentunut puolen vuoden aikana. Varjoinen ja Karkulainen äänitettiin ja Varjoissa demo julkaistiin. Juuri ennen tämän kirjoittamista pakattiin taas levyjä valmiiksi maailmalle lähetystä varten, josko joku kiinnostuisi teosta arvostelemaan. Oulu 7.12.2010 |